Uudisrakennus nousee Cygnaeuksen koulun rinnalle

Sotien jälkeisinä vuosikymmeninä suomalainen koulutusjärjestelmä eli jatkuvasti. Kehitettiin uusia opetusmuotoja ja nimiä koulunkäynnille. Uutuus 1960-luvulla oli kansakoulun jatkoluokkien uusi nimi, kansalaiskoulu. Vaikka Suomessa oli vuoden 1921 oppivelvollisuuslaissa säädetty kaksivuotinen jatko-opetus pakolliseksi niille, jotka eivät menneet kansakoulun jälkeen muuhun kouluun, päätös ei kokonaan toteutunut vaan edelleen valtaosa kävi vain kansakoulun. Vielä Suomen suurissa ikäluokissa (1945–1950-syntyneet) oli paljon jopa niitä, jotka kävivät vain kansakoulua eivätkä sitäkään aina loppuun asti.

• Kansalaiskoulu – Wikipedia 

Jatko-opetusta koskevat säädökset olivat aluksi väljiä, mutta niitä täsmennettiin vuoden 1958 kansakoululaissa, jossa jatkokoulun tilalle tuli laajemman oppisisällön antanut kansalaiskoulu, jota puhekielessä kutsuttiin myös edeltäjänsä nimellä jatkokoulu. Sen mukaan oppivelvollisuuden perusmuotona oli 6-vuotinen varsinainen kansakoulu ja sitä seuraava 2-vuotinen kansalaiskoulu. Kansalaiskoulu saattoi olla myös 1-vuotinen, jolloin kansakoulu oli yhteenlasketusti 7-vuotinen. Cygnaeuksen koululla kansakoulun jälkeinen jatkokoulutus oli ollut mahdollista jo vuosina 1946–1952 keskikoulussa, joka oli kuitenkin siirtänyt 1952 toimintansa Puistokouluun.

Uuden kansalaiskoulun oppilaat eivät olisi enää mahtuneet 1925 rakennettuun vanhaan Cygnaeuksen kouluun, joten vanhan rakennuksen viereen nousi syksyllä 1961 kansalaiskoulun toiminnoille tarkoitettu uudisrakennus. Rehtoriksi Cygnaeuksen kansalaiskouluun valittiin Pentti Lehtinen. Lukuvuonna 1961–1962 oppilaita oli 538. Uudesta, seuraavana keväänä käyttöön vihitystä rakennuksesta tuli pitkä, kaksikerroksinen keskikäytävällinen moderni koulurakennus, jonka suunnittelivat Erkki Kantonen ja Olavi Kivimaa Jyväskylän kaupungin rakennusvirastosta.

Samassa yhteydessä vanhan rakennuksen länsipuolella kulkenut Kenttäkatu suljettiin ja entinen kadunpätkä jäi osittain uuden koulukokonaisuuden alle ja osin yhteispihaksi. Arkkitehtonisesti uusi ja vanha kohtasivat myös konkreettisesti, sillä uusi koulu yhdistettiin vanhaan kansakouluun yhdyskäytävällä, joka alkuvaiheessa yhdisti uuden koulun toisen kerroksen vanhan koulun ensimmäiseen pääkerrokseen. Läpikuljettava, katettu ulkotila jatkui vanhan kansakoulun eteen levittäytyvänä katosrakenteena.

Myös vanhaan kouluun tehtiin joitakin muutoksia ulko- ja sisätiloihin. Rakennuksen länsipäätyyn tehtiin kulkuaukko kellariin ja ensimmäisen kerroksen vanhaan ikkuna-aukkoon. Samalla vanhan talon länsipäädyn talonmiehen asunto muutettiin johtajaopettajan työhuoneeksi ja suihkutilaksi. Kellaritilan vanha ruokala ja opetuskeittiö muutettiin kansalaiskoululaisten ruokailutilaksi ja entinen pannuhuone, maalaus- ja metallipaja sekä osa halkovarastosta muutettiin kansakoululaisten ruokailutilaksi. Halkovarastoon sijoitettiin lisäksi kirjasto- ja lukusali. Uuden koulurakennuksen myötä vanhan kansakoulun itsenäinen ja hallitseva asema muuttui. Siitä tuli vain osa uutta koulukokonaisuutta. Vanhaan koulurakennukseen tehtiin 1960-luvun muutostöiden yhteydessä myös ensimmäinen peruskorjaus.

Kansalaiskoulun lisäksi eräs 1960-luvun pedagogisista uutuuksista oli erityisopetuksen lisääntyminen. Suomessa oli pitkät perinteet erillisissä kouluissa järjestetyistä, 1800-luvun puolivälissä aloitetusta näkö- ja kuulovammaisten opetuksesta. Muutoin erityisopetuksen rooli oli pitkään varsin vaatimatonta. Osa-aikainen erityisopetus kouluissa aloitettiin 1940-luvulla ja ensimmäinen virallinen apukouluasetus annettiin 1951. Saman vuosikymmenen lopulla Jyväskylässä aloitettiin ensimmäistä kertaa maamme historiassa erityisopettajien kouluttaminen. 1960-luvun alussa erityisopetuksen piirissä Suomen kouluissa oli kaikista oppilaista kaksi prosenttia. Cygnaeuksen koulussa annettiin 1960-luvulla erityisopetusta esimerkiksi puhehäiriöisille sekä lukemis-ja kirjoittamishäiriöisille. Koululla toimi vuoropäivinä  lukuvuonna 1962–1963 Keskuskansakoulun kanssa luku- ja kirjoitusvaikeuksista kärsiville tarkoitettu neuvola, jossa opettajana toimi Maire Västi. Lukuvuoden 1964 samoista ongelmista kärsivien opetus laajeni kaikkiin kaupungin kouluihin ja opetusta annettiin erityisopettaja Maija-Liisa Piirilän johdolla. Hänen rinnalleen kiertäväksi erityisopettajaksi tuli vuonna 1969 Pirkko Siirilä.

Niin ikään kerhotoiminta Cygnaeuksen koulussa oli 1960-luvulle tultaessa monipuolista ja vilkasta. Kerhojen pitämiselle oli Suomessa pitkät perinteet, sillä "nuorisokerhotoiminta” oli huomioitu ensi kertaa jo vuoden 1866 kansakouluasetuksessa. Ajatuksena oli ollut alusta lähtien, että nuoret saatiin kerhojen avulla ohjattua hyvien ja hyödyllisten harrastusten pariin. Samalla kerhot olivat koulupäivän aikana aloitetun sivistystyön jatkumoa. Lukuvuonna 1969–1970 Cygnaeuksen koulussa toimi kaksi kerhoa, opettaja Hilppa-Liisa Leisimon pitämä puheilmaisukerho ja opettaja Torsten Lindforssin ohjaama musiikkikerho.

Leisimon puheilmaisukerhon oppitunnit pidettiin epäsäännöllisellä rytmillä, yleensä tiistaisin ja torstaisin, muttei välttämättä jokaisella viikolla. Kerho kokoontui koulupäivän jo päätyttyä klo 16–17. Oppilaina olivat joka toinen kerta 2.–3. luokkalaiset ja joka toinen kerta 4.–5. luokkalaiset. Kerho veti puoleensa lähinnä tyttöjä, sillä heitä oli paikalla kerrasta riippuen 10–20 henkeä, kun taas poikia kerhossa kävi vain muutamia. Jonain kertoina osallistujina oli ainoastaan tyttöoppilaita. Ohjelmassa oli rentoutusta, hengitys- ja kielenharjoituksia, runotehtäviä, vuorokeskusteluharjoituksia ja puheleikkejä. Leikinomaisuus oli kerhon oppimisessa muutoinkin vahvasti mukana, sillä välillä tunneilla vieraili kuvitteellisia hahmoja, kuten "Käytöspeikko” ja "Liikennepoliisi”.

Leisimo piti oppilaille myös teatterinomaisia vuorokeskusteluharjoituksia. Oppilaiden tuli niissä lausua Maija Konttisen kirjoittamaa Repo-Mikon Rangaistus -nimistä runoa, joka koulun kerhon päiväkirjassa kulki nimellä "Nöpöstiina”. Runon lausumisen katsottiin auttavan puheilmaisun vaikeuksista kärsiviä lapsia. Repo-Mikon Rangaistuksen ensimmäinen säkeistö meni näin:

"Pupu-Jussin tylleröinen

pieni, näpsä Nöpöstiina

kivikuppi kainalossa

metsätietä tallusteli

oman äidin asialle.”

Runonlausunnan ja teatterinomaisten harjoitusten ajaksi oppilaat siirtyivät koulun juhlasaliin ja sen näyttämölle, esittäen repliikkinsä näyttämöltä kajauttaen. Oppimisen tueksi kerhossa harjoiteltiin runojen lisäksi muun muassa pantomiimia.

Painotus musiikkiin säilyi vahvana. Koululla toimi erillinen musiikkiluokka, (lukuunottamatta lukuvuotta 1967–1968 jolloin se oli sijoitettuna Lohikosken koululle) ja lisäksi musiikkiluokan opettaja Torsten Lindforssin ohjaama musiikkikerho. Jälkimmäinen kokoontui yleensä joka viikko, tiistaisin ja perjantaisin. Kerhon tunnit pidettiin klo 14–17 välillä. Oppilasmäärät vaihtelivat 10–15 välillä, mutta toisin kuin Leisimon puheilmaisukerhossa, Lindforssilla oli musiikkioppilaina yleensä lähes tasaverroin poikia ja tyttöä. Lindforss harjoitutti kerhossa soittokuntaa ja jousiorkesteria. Soittokunta harjoitteli muun muassa Immo Virtasen säveltämää "Puosu puosu, tännepäin" -kappaletta. Yhteisharjoittelun jälkeen Lindforss antoi oppilaille yksityisopetusta ja kotiläksyjä seuraavaa kertaa varten harjoiteltavaksi.

• Puosu, puosu, tännepäin – YouTube

Vaikka 1960-luvulla uudet aatteet ja suurten ikäluokkien nuoruusvaiheen siivittämä uudenlainen kulttuuri rock-musiikkineen, vaatetuksineen ja käyttäytymisnormien muutoksineen oli lisääntymässä suomalaisessa yhteiskunnassa, kansakoulun opetussuunnitelmassa perinteet ja niiden mukana kristillinen kasvatus olivat edelleen voimissaan. Jos esimerkiksi ensimmäisen luokan oppilaiden uskonnonopetuksen sisältöä verrataan 1920-luvun vastaavaan, mitään suuria eroja ei voi havaita. Ekaluokkalainen oppi koulutyönsä alussa lukuvuonna 1966–1967 edelleen mm. isän ja äidin kunnioittamisen tärkeyden, ruokarukouksen, suojelusenkelin olemassaolon sekä monia kertomuksia Uudesta testamentista Jeesuksen elämästä. Jeesuksesta opetettiin koulutien alussa erityisesti lasten ystävänä, sairaiden parantajana, ihmeidentekijänä ja hyvänä paimenena. Virsiä ja hengellisiä lauluja laulettiin "kuohuvan vuosikymmenen” keskellä niitäkin kouluissa entiseen malliin.

Yleisenä ohjeena Jyväskylän kaupungin opetussuunnitelmassa mainittiin uskonnon kohdalla, että oppiaineen tarkoituksena oli "uskonnollisen harrastuksen virittäminen ja siveellisyyden kehittäminen opetettavissa”. Uskonnosta haluttiin tehdä oppilaille mieleinen ja pehmeä oppiaine.  Opetussuunnitelmassa näet painotettiin, ettei "sanatarkkaa kotitehtävien kerrontaa ja runsasta ulkolukua” saa opettajien taholta harjoittaa, vaan uskontotuntien tunnelma on hyvä pitää "hartaana”. Cygnaeuksen koulussa opiskeli tietysti myös ortodoksisten perheiden lapsia, jotka vielä 1. ja 2. luokkalaisina osallistuivat kaikille yhteiseen uskonnonopetukseen. Siitä eteenpäin ortodoksiset uskontotunnit piti ortodoksinen opettaja, joka käytti oppikirjoina Erkki Piiroisen "Ortodoksista uskontokirjaa” sekä Aari Surakan "Raamatunhistoriaa”.

Koulun johtaja vaihtui niin ikään 1960-luvulla, kun Hugo Leppälän tilalle vuonna 1966 rehtoriksi valittiin Arvi Jakosuo. Hän oli taustaltaan Karjalan evakkoja ja hän oli aikakaudelleen poikkeuksellisen lämminhenkinen johtaja. Hän panosti kulttuuriin ja hänen aikanaan koululle perustettiin musiikkiluokat.

Ikäluokat olivat vielä 1960-luvun loppupuolellakin suuria. Cygnaeuksen koulussa kansakoulun puolella opiskeli lukuvuonna 1969–1970 peräti 805 oppilasta, joista 414 poikia ja tyttöjä 394. Mäki-Matin ja Nisulan kaupunginosien voimakas kasvu näkyi siinä, että lähes kaikki oppilaat asuivat alle viiden kilometrin päässä koulusta. Kaukaisimpia, koulukyydittäviä lapsia oli vuosikymmenen vaihteen lukuvuonna vain 17 oppilasta.