Kunnat olivat Suomessa köyhiä ja opetuksen järjestäminen oli niistä monelle iso taakka. Opettajien palkkaus liitti kansakoulun ja sen opettajan maaseudun elämään, sillä opettajille ei haluttu antaa kunnan kassasta suurta rahapalkkaa. Osa palkasta tuli luontoisetuina, joihin kuului asunto, peltoa sekä navetta lehmälle. Maatalouden harjoittamisen ajateltiin pitävän opettajan lähempänä tavallista kansaa. Syrjäisillä seuduilla viljely ja lehmänpito saattoivat kuitenkin olla myös välttämättömiä, sillä kaupat sijaitsivat usein kaukana eikä sinne voinut lähteä edes rahapalkan kanssa. (Leskinen 2007, 11.)
Kuva: Keski-Suomi-lehti uutisoi vuonna 1878 myönnetyistä valtionavustuksista kansakoulua varten: "Kuusanjärwen kansa-koululle naisopettajattaren palkkaamiseksi on myönnetty 400 markkaa wuodessa; Kiukkaisten ja Siikaisten seurakunnille kummallekin 600 markkaa; nais-opettajaa warten korkeammassa kansakoulussa Seiwistön kylässä Kuolemanjärwen seurakunnassa 400 markkaa sekä 600 markkaa mies- ja 400 markkaa nais-opettajaa warten samanlaisessa koulussa Nakkilan seurakunnassa." Keski-Suomi 29.5.1878.
Opettajat eivät olleet tyytyväisiä vähäiseen palkkaansa, mistä kertoo heidän äänenkannattajansa kannanotto vuodelta 1905:
Kansakoulunopettajain taloudellisen aseman parantamista pitää Opettajain Lehti yhteiskunnan luonnollisena velvollisuutena. Vasta nälkähuolista vapaaseen, taloudellisesti riippumattomaan asemaan päästyään voivat kansakoulunopettajat omistaa kaiken harrastuksensa, tarmonsa ja työnsä varsinaiselle tehtävälleen. Opettajiston palkkaetujen parantamista on siis vaadittava ei ainoastaan opettajien itsensä vaan myös koko kansakoulun edun vuoksi. (Opettajain lehti 1905, 2.)
Myös kansakoulun ylihallitus etunenässään ylitarkastaja Gustav Lönnbeck oli huolissaan kansakoulun opettajien toimeentulosta. Lönnbeck totesi vuonna 1907:
Kansakoulunopettajain palkkoja on tosin alkuperäisestä, 1866 vuoden kansakouluasetuksen säätämästä palkasta lähtien vähin erin korotettu noin 50 prosenttia, mutta ovat ne vieläkin riittä mättömät. Sentähden onkin useasti opettajiston puolelta esiintuotu valituksia heidän tukalasta taloudellisesta asem astaan. Yleisesti tunnustettaneekin jo, että tässä kohdassa on parannuksia pikemmiten aikaansaatava, sillä välttämätöntä on, että ne henkilöt, joille kansanlasten opetus on uskottu, tulevat sellaiseen taloudelliseen asemaan, että he leipähuolista vapaina ja sivutuloja hankkimatta voivat kokonansa antautua varsinaiseen tehtäväänsä. (Suomen virallinen tilasto 1912, 212.)
Ajan henki näkyi myös sukupuolten välisenä palkkaerona, johon Lönnbeck otti kantaa:
Toiseksi on nykyistä palkkausjärjestelmää vastaan, varsinkin naisopettajani puolelta, lausuttu tyytymättömyyttä sentähden että nais- ja miesopettajain palkat ovat eri suuret, vaikka pätevyysvaatimukset ovat yhtäläiset ja vaikka molempain työ sekä laadulleen että määrälleen on yhtäläinen. (Suomen virallinen tilasto 1912, 212.)