Seminaareissa koulutettiin sekä naisia että miehiä opettajiksi. Naiset toimivat opettajina useimmiten siihen saakka, kunnes he menivät naimisiin. Miehiä tällainen rajoitus ei koskenut, sillä ajan hengen mukaan heidän tuli elättää perheensä. Naisen tuli puolestaan huolehtia kodista ja tulevista sukupolvista. Cygnaeuksen ihanteen mukaan nainen saattoi toimia jalossa kasvatustehtävässään joko perheen tai yhteiskunnan parissa, mutta molempia tehtäviä hän ei saattanut tehdä yhtä aikaa. Kuten Cygnaeus asian ilmaisi vuonna 1857:
Mitä tulee kansakoulujen perustamiseen vast'edes, tarpeellisen opettajiston valmistuttua, katson eri kouluja tytöille ja pojille välttämättömän tarpeellisiksi, ja että edellisissä on nais-, jälkimäisissä miesopettaja. Jos rahallisista syistä ei saateta yht'aikaa perustaa tyttö- ja poikakouluja, katson edelliset tarpeellisemmiksi kuin jälkimäiset. Ensiksikin saattaa tyttö jo kodissaan nuorempain siskojen parissa tehdä enemmän hyötyä kuin poika, joka useammin on ulkotöissä ja matkoilla, ja äidiksi tultuaan hän se on, joka useimmissa tapauksissa on lasten ensimäinen ja ainoa, samoin kuin hän varmaankin on heidän paras opettajansa, jos hänellä siihen on taitoa ja hyvä tahto. Jos on kieltämätön totuus, että lapsen ruumiillinen ja sielullinen hoito pienokais-aikana etupäässä kuuluu äidille ja että ne havainnot, mitkä lapsi kymmenenteen ikävuoteensa asti vastaanottaa, jäävät syvimmin mieleen ja määräävät sen suunnan koko elämän ajaksi, niin ei myöskään saa kieltää, että, kun kysymys on kansansivistyksestä, etupäässa pitäã koettaa toimia naisen sivistyksen hyväksi. (Cygnaeus 1957.)
Lähteet
Cygnaeus, U. (1857). Hajanaisia mietteitä Suomeen aiotusta kansakoulusta. Teoksessa Lönbeck 1910, s. 64–73.