Lapsilla oli kuusipäiväinen kouluviikko. Moni lapsi ei kuitenkaan ehtinyt kouluun sadon kannalta tärkeinä ajankohtina: elonkorjuun aikaan ja toukotöiden ollessa kiivaimmillaan. Perunannostoaikana lapset olivat yleisesti kotona.
Opettajat pohtivat, miten opetusta voitaisiin muuttaa, jotta tarvittava ehdittäisiin käsittelemään sinä aikana, kun lapset olivat koulussa.
Jos kansakoulun oppimäärää tarkastaa siinä valossa, mikä määrä oppia ja sivistystä jokaisella kunnon kansalaisella tulisi olla, niin ei sitä suinkaan voi liian laajana pitää. Mutta kun ottaa huomioon sen kehityksen, millä tasalla oppilaat meillä vielä yleisesti ovat kansakouluun tullessaan ja sen, että sanottu kurssi on neljässä vuodessa suoritettava, niin minä luulen, että useimmat opettajat pitävät sen liian laajana. - -
Miten sitten olisi nykyistä kansakoulun oppimäärää supistettava? - -
Raamatun historiasta voisi Vanhasta Testamentista jättää moniaita kertomuksia pois, varsinkin sen loppuosasta, missä kerrotaan Israelin kansan vaiheista valtakunnan jaon jälkeen.
Sisäluvussa [lukutaito] ei vaatimuksen vähentäminen voisi tulla kysymykseen, mutta siinä olisi saatava aikaan ajanmukainen oppikirja, missä Maammekirjan alituisten sotakertomusten ja muiden oppikirjain kuivasti opettavaisten ja usein vieraiden kertomusten sijalla olisi helppotajuisia ja viehättävästi esitettyjä kappaleita tärkeistä asioista, joita on tahdottu tehdä suorastaan kansakoulun oppiaineiksi. Niinpa tulisi siinä olla kappaleita, missä puhuttaisiin maanviljelyksestä, karjanhoidosta, puutarhanhoidosta, terveydenhoidosta, raittiudesta, eläinsuojeluksesta, yhteiskunnallisista asioista, teollisuudesta j. n. e. Siitä huolimatta voisi vielä jäädä paljon tilaa kasvattaville, mieltä jalostaville kertomuksille ja runoille.
Laskennossa voisi ehkä jättää pois käytännöllisessä elämässä sangen vähän tarvittavat tavallisten murtolukujen laskuharjoitukset ja tyytyä vain siihen, että oppilaat varmasti ja kätevästi voivat muuttaa tavalliset murtoluvut kymmenluvuiksi ja käytellä niitä. - -
Historian ja luonnontieteen oppikirjoissa tulisi olla joku määrä vähemmän läksykappaleita kuin nykyisissä, että riittäisi enempi aikaa kokoamiseen ja kertaamiseen. Useissa maalaiskouluissa toimii varsinainen kansakoulu vain 30 viikkoa ja niistäkin jäävät pois satunnaiset lupapäivät. Kun toisinaan vielä on annettava läksy takaisin, niin ei jää kolmatta osaa aikaa kertaukselle. - -
Mitä harjoitusaineisiin tulee, niin niissä ei liene vähentämistä. - -
S. Lilja
20.4.1906 Opettajain lehti: Kansanopetusta käsittelevä kuvallinen lehti, no 16, s. 154–155